Elämää ilman nikotiinia

Elämää ilman nikotiinia

KIRJOITETTU 3.6.2019
Tupakoinnin lopettamisessa voi onnistua, vaikka olisi polttanut pitkäänkin. Lopettaminen kannattaa aina. Tärkeintä on siirtyä aikomuksesta tekoihin.
Valtaosa tupakoijista on huolissaan tupakoinnin vaikutuksista terveyteensä ja haluaisi lopettaa tupakoinnin. Pelko epäonnistumisesta saattaa kuitenkin saada lykkäämään lopettamista. Tekosyitä löytyy aina: stressaava aika töissä, tulossa olevat juhlat, loma tai lomaltapaluu – mikä milloinkin. 
 
Lopettamista ei pidä pelätä tai lykätä. Tupakoinnin lopettamiseen ei ole yhtä ainoaa tai oikeaa tapaa. Osa onnistuu kerralla ja osa tarvitsee useamman yrityksen ennen kuin onnistuu. Lopullinen tupakasta eroon pääseminen vaatii keskimäärin 3–4 yritystä.
 
Mikä estää kokeilemasta, jo tänään? Kokeilemalla olla tupakoimatta vaikka vuorokauden voi nähdä, miltä se tuntuu. Sekin alentaa osaltaan lopettamiskynnystä.
 

Kuka vain voi onnistua

–Tupakoinnin lopettaminen on mahdollista. Olen vuosia vieroittanut keuhkoahtaumatautipotilaita, jotka ovat polttaneet koko ikänsä isoja savukemääriä. Hekin ovat onnistuneet lopettamaan, tupakkaklinikalla työskentelevä keuhkolääkäri Heikki Ekroos kirjoittaa blogissaan
 
Tupakoinnin lopettamista voisi verrata laihduttamiseen. Elämäntapamuutos on prosessi, joka vaatii ponnisteluja onnistuakseen.
 
–Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Joillekin lopettaminen on vaikeampaa kuin toisille. Siitä ei silti kannata tehdä itselleen liian isoa asiaa, sanoo Hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela Hengitysliiton ja Filha ry:n Hengityskanava-verkkojulkaisussa.
 
Fyysiset vieroitusoireet eivät jatku pitkään, ja niitä voi tarvittaessa helpottaa nikotiinikorvaushoitovalmisteilla suunnitelmallisesti nikotiinin annostusta pienentäen. Kaikille lopettajille ne eivät ole tarpeen. 
 
Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus voi olla hankalampaa, sillä tupakointi liittyy usein tiettyihin tilanteisiin, kuten aamukahviin, viinilasilliseen tai kaveriporukkaan. 
 
–Tupakointi on usein rutiininomaista. Jos se on jatkunut vuosia, piintyneiden tapojen muuttaminen vaatii ponnisteluja, Kolstela toteaa.
 
Tarkkailemalla itseään voi tunnistaa riskitilanteet ja suunnitella jo etukäteen, miten toimii. Esimerkiksi kannattaa kehittää uusia tapoja pitää taukoa, vaihtaa kahvinjuonti teehen ja harjoitella kieltäytymistä tarjotusta tupakasta. Lisää vinkkejä löytyy oppaasta Tänään on oikea päivä. Opas sinulle, joka olet lopettamassa tupakointia.
 
Stumppi.fi-sivuston Lopettajan polku opastaa eteenpäin. Jollekin sopii tupakoinnin lopettaminen kertaheitolla, toinen vähentää vähitellen. Nikotiinikorvaushoito ja lääke auttavat vieroitusoireissa. Tärkeintä on kokeilla jotain tapaa, eli siirtyä aikomisesta toteutukseen.
 

Tukea on saatavilla

Osa haluaa lopettaa tupakoinnin itsekseen, kertomatta siitä muille. Yksin ei kuitenkaan tarvitse yrittää, jos ei halua. Apua ja tukea voi pyytää perheeltä, ystäviltä, työpaikalta, koulusta, neuvolasta, terveysasemalta tai apteekista. Joillekin sopii parhaiten ryhmävieroitus.
 
Tukea tupakoinnin lopettamiseen tarjoaa Hengitysliiton Stumppi.fi-palvelu. Maksuttomaan neuvontapuhelimeen vastaavat terveydenhuollon ammattilaiset, ja verkkopalvelussa saa vertaistukea kannustavassa hengessä. Sivustolla on myös testejä ja työkaluja tupakoinnin lopettamiseen.  
 
Fressis on Syöpäjärjestöjen erityisesti nuorille tarkoitettu verkkopalvelu, joka tarjoaa nuorille tietoa, tarinoita ja vinkkejä terveelliseen ja hyvinvoivaan arkeen. Asiantuntijat vastaavat nuorten kysymyksiin chatissa ja Kysy asiantuntijalta -palstalla.  
 
Erityisesti odottaville äideille ja perheille on Filha ry:n sähköinen savuttomuuskoulutus OmatAskeleet - Raskaus ilman tupakkaa. Sydänliiton Neuvokas perhe -sivustolla on vinkkejä tupakoinnin lopettamiseen otsikoilla Savuttomuus on lahja lapsellesi ja Odottavan tai imettävän äidin tupakointi – mistä tukea ja apua?
 
Filha ry ylläpitää myös Luovu tupakasta -lopettajan polku -verkkosivua.
 

Monta syytä lopettaa

Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina. Lopettamiselle on monta hyvää syytä. Huoli omasta terveydestä ja pelko sairastumisesta ei ole niistä vähäisin. 
 
Oman lapsen odotus ja syntymä on hyvä hetki lopettaa. Toki uudelle tulokkaalle halutaan taata parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään ja suojata hänet passiivisen tupakoinnin haitoilta.
 
Tuoreille isovanhemmille kimmokkeena voi olla halu pysyä terveenä ja nähdä, miten lapsi kasvaa ja kehittyy. Eikä lapsenlapsen kanssa leikkiessä haluta haista tupakalta.
  
Usein kimmokkeena lopettamiselle on edessä oleva leikkaus. Tupakoivalla leikkaushaava ei parane yhtä nopeasti kuin tupakoimattomalla ja toipuminen leikkausten jälkeen on hitaampaa. Monin paikoin toimenpiteisiin ei ryhdytä ilman tupakoinnin lopettamista.
 

Kroppa kiittää

Kehossa alkaa tapahtua muutoksia heti tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Verenpaine laskee ja sydämen syke tasoittuu jo parissakymmenessä minuutissa, ja vuorokauden sisällä häkä on hävinnyt elimistöstä. 
 
Tupakoinnin lopettamisen jälkeen
 
haju- ja makuaisti paranee jo muutamassa päivässä 
nukkuu paremmin ja pidempään 
kestää stressiä paremmin 
mieliala kohoaa ja masennus, ahdistus ja stressi vähenevät 
yskä ja limaisuus lievittyvät (1–2 kuukauden kuluessa) 
hengitys kulkee paremmin (2–3 kuukauden kuluessa) 
hyvän eli HDL-kolesterolin määrä nousee 
erektiohäiriö paranee (joka neljännellä tupakoinnin lopettaneella miehellä) 
sairastumisriski pienenee (esimerkiksi keuhkosairaudet ja sepelvaltimotauti) 
lääkkeiden käyttö vähenee 
suun terveys paranee 
riski syövän kehittymiseen tai uusiutumiseen, syöpähoitojen haittavaikutuksiin ja kuolemaan on pienempi. 
 
Syöpäjärjestöjen Röökikropasta näkee, miten tupakointi tai sen lopettaminen vaikuttaa eri puolille kehoa.
 

Tupakointi uhkaa koko kehon terveyttä

Tupakassa on noin 4000 ainesosaa, joista noin 50 aiheuttaa syöpää ja vähintään 250 on terveydelle haitallisia. Tupakointi vaurioittaa lähes jokaista elimistön osaa. Tupakoinnin haitoista on tietoa muun muassa Syöpäjärjestöjen Fressis.fi-sivustolla.
 
Tupakointi edistää sairauksien syntymistä ja pahentaa olemassa olevia sairauksia. 
 
Syöpä: Tupakointi on merkittävin syövän syy. Joka kolmas syöpä johtuu tupakoinnista. Tupakointi on tärkein keuhko-, kurkunpää- ja virtsarakkosyövän syy, ja se suurentaa suu-, ruokatorvi- ja mahasyövän, haimasyövän, munuaissyövän, maksasyövän ja kohdunkaulan syövän riskiä. 
 
Hengityssairaudet: Tupakointi on yleisin syy huomaamattomasti kehittyvään keuhkoahtaumatautiin (COPD). Tupakoivat astmaa sairastavat oireilevat enemmän, heillä on enemmän taudin pahenemisvaiheita ja heidän keuhkonsa toimivat huonommin kuin tupakoimattomien. 
 
Sydän- ja verisuonisairaudet: Tupakoinnin aiheuttamista ennenaikaisista kuolemista lähes kolmannes johtuu sydän- ja verisuonitaudeista. Tupakointi 2–3-kertaistaa riskin kuolla valtimosairauksiin.
 
Diabetes: Tupakointi lisää sairastumista tyypin 2 diabetekseen. Tupakoivalla diabeetikolla insuliinin vaikutus elimistöön on heikompi kuin tupakoimattomalla. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun lopettaa tupakoinnin. 
 
Aivoverenkiertohäiriö: Tupakointi kaksinkertaistaa sairastumisriskin aivoverenkiertohäiriöille. Joka viides aivoinfarkti johtuu tupakoinnista.
 
Mielenterveys: Tupakointi on 2–4 kertaa yleisempää mielenterveyspotilailla. Esimerkiksi masennus ja skitsofrenia ovat vahvasti yhteydessä tupakointiin; skitsofreniapotilaista jopa 70–90 prosenttia polttaa. 
 
Hedelmällisyys: Tupakointi aiheuttaa erektiohäiriöitä ja heikentää hedelmällisyyttä. Tupakointi tai nuuskan käyttö raskauden aikana saattaa altistaa ennenaikaiselle synnytykselle, tai lapsi saattaa syntyä pienipainoisena. 
 
Tupakoimalla vahingoittaa myös läheisiään: passiivinen tupakointi eli altistuminen tupakansavulle lisää riskiä sairastua muun muassa sydänsairauksiin ja keuhkosyöpään. 
 

Nuuska ja sähkötupakka

Muidenkin tupakkatuotteiden käyttöä kannattaa välttää. Nuuska ja sähkösavukkeet aiheuttavat nikotiiniriippuvuutta, eikä sähkösavukkeiden pitkäaikaisvaikutuksia tunneta. 
 
Nuuska on tupakkajauheesta tehty suussa tai nenässä käytettävä tupakkatuote. Nuuskassa on 2500 erilaista yhdistettä, joukossa mm. raskasmetalleja sekä kasvi- ja tuholaismyrkkyjen jäämiä. 
 
Nuuska voi sisältää tupakkaan verrattuna moninkertaisen määrän nikotiinia, ja sen toistuva käyttö pitää elimistöä jatkuvassa rasitustilassa. Pitkäaikainen nuuskaaminen lisää vaaraa sairastua sydämen vajaatoimintaan tai kakkostyypin diabetekseen. Nuuskaajilla on myös suurentunut riski sairastua suu- tai nielusyöpään ja ruokatorvi- ja mahasyöpiin.
 
Nuuska vähentää lihasvoimaa ja heikentää erektiota. Nuuskan sisältämä nikotiini supistaa verisuonia ja vähentää lihaksiin virtaavan veren määrää, mikä heikentää lihasten suorituskykyä. Useat urheilujärjestöt ovat kieltäneet nuuskan käytön kilpailutoimintansa yhteydessä.
 
Odottavan äidin nuuskan käyttö lisää ennenaikaisen synnytyksen ja kohdunsisäisen kuoleman vaaraa. 
 
Tietoa nuuskasta ja vinkkejä nuuskaamisen lopettamiseen löytyy Syöpäjärjestöjen Fressis-sivustolta
 
Sähkötupakassa eli sähkösavukkeessa käytetään nestettä, jotka höyrystetään ja imetään keuhkoihin. Nesteitä on sekä nikotiinillisia että nikotiinittomia. Sähkötupakka aiheuttaa riippuvuutta ja terveyshaittoja. Tietoa sähkötupakasta ja vinkkejä lopettamiseen saa Fressis-sivustolta
 

Linkkejä lisätietoon

 
Tukea tupakoinnin lopettamiseen:
 
Stumppi.fi – Harkitsetko tupakoinnin lopettamista? Hengitysliitto  
Fressis.fi Syöpäjärjestöt
28 päivää ilman – Sinulle, joka haluat lopettaa tupakoinnin Savuton Kunta ja Savuton pääkaupunkiseutu -projektit
Lopeta maanantaina Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus
 
 
Lähteitä ja lisätietoa:
 
Röökikroppa Syöpäjärjestöt
NikEdu  Syöpäjärjestöt
Materiaalit Suomen Mielenterveysseura
Suomen ASH ry  (Action on Smoking and Health)
THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos