Mietteitä Hannan Herätysliikkeestä

Mietteitä Hannan Herätysliikkeestä

KIRJOITETTU 2.9.2016
Olen menossa herätysaamuun eli Yksi elämän Herätysliikkeeseen. Tämä on kolmas kerta kun osallistun Hanna Brotheruksen ohjaukseen liikunnan merkeissä.

Mitä tämä on: iso kauppakerros, ihmisiä paljon tulossa ja menossa, uskallanko olla esillä, tehdä liikkeitä, panna itseni likoon? Tätä pohdin tullessani paikalle aamuherätykseen, olinhan jo tietoinen Hanna Brotheruksen tavasta ohjata ja herätellä meitä.

Mielessä liikkui, en uskalla, en osaa, olen huono, kaikki näkee, enhän minä tällaisessa paikassa, jos joku tuttu näkee ja ajattelee, että…. Onpa iso kynnys aloittaa!

Hyvin pian tunsin, että minä olen tässä ja nyt ja kaikki muu katosi ympäriltä, jopa äänet. Olin valmis kohtaamaan jotain uutta ja ennen kokematonta uteliaana ja ihmetellen miltä tuntuu tunnin kuluttua, mutta juuri nyt tässä.

Alku oli verryttelyä ja venyttelyä eli heräteltiin jumissa ja nukkuvana olevat paikat päästä kantapäihin asti. Sen jälkeen jokainen liike oli aina hieman erilainen noudattaen kuitenkin samaa kaavaa, kaikki kropan osat otettiin esille unohtamatta pään sisällä tapahtuvaa toimintaa, koordinaatiokykyä ja molempien aivopuoliskojen käyttämistä.

Pää ylös ja muista hengittää

Tunnin teemana oli aina liike, luovuus ja keksimisen ilo. Niin ilmeisesti näyttelijätkin harjoittelevat valmistautuessaan harjoituksiin

Harjoiteltiin rohkeutta ottaa vastaan uusia ja kummallisiakin liikkeitä tarkoituksena ottaa oma kroppa hallintaan. Sain olla oma itseni ja tehdä liikkeet juuri sillä tasolla joka minulla on.

Mietinkin jossain vaiheessa, mitä tarkoittaa hyvä yksi elämä. Se taitaakin olla juuri tätä, itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kun on. Hannan ohje oli, että älä katso muita tai ympäristöä, ole oma itsesi, riität ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Kroppa kuntoon ja sitä kautta mielen hallintaan.

Uskallanko olla oma itseni ja tulla sinuksi muitten kanssa, siitähän tässä oli kyse. Tehdään se yhdessä, mutta kuitenkin omaa itseä kuunnellen ja tullen hyväksytyksi sellaisena kuin on ja arvostelematta ketään muita. Ei tarvitse olla näyttelijä/esiintyjä, sai vain nauttia liikunnan riemusta ja hyvän olon tunteesta. Voisin kiteyttää kaiken sanaan uskallus.

Liike on sitä, että uskaltaa rikkoa omia rajojaan, vaikka pienesti. Kun samalla iloitsee pienistä asioista, voi iloita usein. Ja joka kerran jälkeen tulee uskallus tehdä vielä enemmän ja rohkeammin. Tunsin jopa suurta tyydytystä itseäni kohtaan kun näin että ohikulkijat vilkuilivat ja hymyilivät, eikä se vaikuttanut minuun mitenkään. Tulkitsin sen niin, että he olivat ihmeissään kun uskalsimme olla näin julkisella paikalla esillä ja nauttia liikunnan riemusta. Yleensähän suurin osa meistä haluaa treenata jossain suljetussa tilassa poissa katseilta, suorittamassa jotakin hiki otsalla ja pakkoa puhisten: jaksaa, jaksaa. Nyt saimme olla vapaita ja nauttia liikunnan riemusta ja todella tuntea hyvää mieltä siitä, että se olenkin minä joka täällä liikun ja riehun ja tanssin.

Lempeää ja koukuttavaa

Ikä ei ole esteenä tälle liikunnalle. Itse olen siinä iässä etten enää saa jalkaani nostettua tangolle ja lonkassa on tekonivel, mutta saan sen juuri niin korkealle kuin tarvitsen. Tämä tapaaminen ei kysy ikää eikä terveyttä, siihen voi osallistua kaikenikäiset ja -kokoiset, eikä tarvitse olla huippukunnossa. Saat tulla sellaisena kuin olet, saat tehdä kaiken omien voimien ja kykyjen mukaan, olet sitten pitkä tai pätkä, laiha tai lihava. Ainoa asia, jota Hanna korjaa, on liike, joka saattaa olla vaaraksi omalle kropallesi. Muuten saat tehdä kaiken kuten itsestä tuntuu hyvältä. Vaikka vähän tekisitkin sinnepäin, Hanna kannustaa ja se tuntuu itsestä hyvältä.

Minua ilahduttaa vieläkin se, että ohjaus on lempeää ja sen myötä koukuttavaa. Se ei ole ollenkaan pakottavaa "jaksaa jaksaa, vielä vielä" -tyyliin, kuten sähäkämmissä treeneissä on tapana. Tässä ei haeta täydellisyyttä tai suorittamista, vaan hyvää mieltä, mielen aukaisemista päivän rientoihin. Se tapahtuu ilman suurempaa rasitusta, vaikka hikisenä sieltä tulenkin kotiin. Tavallaan heräät tämän session jälkeen tähän päivään virkeänä, avoimena ja kaikki kanavat auenneina. Sen takia kannattaa herätä maanantaiaamuna aikaisemmin. Hannan ääni on lempeä, soiva ja turvallinen.

Mietin sunnuntai-iltana miksi herään maanantaina aikaisin mennäkseni "rääkkäämään" itseäni, mikä sinne oikein vetää. Joskus on lähellä, etten viitsi. Sitten tulee mieleen, että jos nyt ajattelen meneväni vasta ensi maanantaina, niin se ensi maanantai on aina ensi maanantaina. Kun se toistuu, en lopulta saa itseäni liikkeelle ollenkaan ja jään sohvalle makaamaan. kun näin käy, tunnen sen kropassani välittömästi ja sitten tulee syyllisyys. Kun teen liikunnasta rutiinin, se on kuin aamukahvin juonti.

Musiikilla on Herätysliikkeessä myös hyvin tärkeä rooli fiiliksen luojana. Kun se ei ole repivää tai jyskyttävää, jaksaa keskittyä paremmin. Jumputus sopii paremmin nuorille. Hannan pojan, Johannes Brotheruksen lempeä, soinnullinen musiikki tuo juuri sitä tunteen rentoutta, jota me ikäihmiset tarvitsemme. Hannan ääni ja Johanneksen soitto sointuvat hyvin yhteen ja se rentouttaa. Näin liikekin sujuu helpommin ja ollaan sopusoinnussa.

Rohkeasti yli kynnysten

Tänään huomasin, että jollekin kosketus on vaikeaa. Joillakin on iso reviiri sen suhteen. Mietin, että aikaisemmin minäkin kartoin kosketusta, koska minulle oli opetettu kosketuksen olevan lähentelyä. Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu tulla liian lähelle. Nyt, tänä päivänä, minulle suuri etäisyys tuo yksinäisyyden tunteen. Tajuan, että kosketus, halaus ja toisen läsnäolo onkin tervehdyttävää ja jopa vapauttavaa. Jo käden heilautus tai vilkutus tuo kummasti lämpöä mieleen. Se tuo ajatuksen, että tuo välittää minusta ja ehkä myös ajatuksen, että olen sinulle tärkeä jollain tasolla. Ja kun vilkutan takaisin, ilmaisen sinunkin olevan tärkeä minulle.

Aistin myös kynnyksen tulla näin isoon ja näkyvillä olevaan tilaan olevan liian suuri monelle. Ympäristö on nyt erilainen kuin Hannan aiemmin vetämässä aamuherättelyssä, joka oli suljetussa tilassa Kansallisteatterin lämpiössä. Itse en siitä kärsi, vaan se tuo minulle lisää itsensä haastamista, uskallusta ja rohkeutta.

Esimerkiksi kahdeksikon tekeminen jumppanauhalla vaatii hyvää koordinaatiokykyä ja todella jumppaa aivoja. Miten saisin tuon nauhan käteeni kotona? Eipä se tule luokse edes vislaamalla kutsuen. Joka kerta kun tulen kotiin, kirjoitan aamun tapahtumat paperille. Se on minulle loistavaa terapiaa.

Tällä viikolla kuulin että, ehkä maanantai ei olisikaan sopiva päivä. Monilla on työpaikalla heti aamusta viikon aloituspalaveri tai tulevat suoraan jostain mökiltä. Olisiko kuitenkin esimerkiksi keskiviikko parempi päivä? Se tietysti riippuu monesta seikasta, kuten siitä, saako tilan käyttöön ja miten Hannan muut työt ajoittuvat.

Joka tapauksessa hyvä mieli, rentoutunut kroppa, uskallus uuteen ja rohkeus tilan käyttöön: Niistä alkaa hyvä viikko.

Kirjoittaja: Liisa Vanhatalo