Perhetyö

Perhetyö

CASE PERHETYÖ:
 
Säästöt hyvinvointineuvolalla
 
2000-luvun alussa Imatran lastensuojelussa oli keskiarvoa suurempi määrä lapsia ja nuoria ja kulut kasvoivat hurjastikin. Perheiden tukea päätettiin vahvistaa uudistamalla äitiys- ja lastenneuvola hyvinvointineuvolaksi. Vanhemmat saivat yleispalveluissa riittävän tuen arjen sujumiseen. Tukea annettiin esimerkiksi kotona, päiväkodissa ja koulussa.
 
Vuonna 2009 Imatra investoi n. 200 000 euroa kuuden neuvolaperhetyöntekijän palkkaamiseen. Sen jälkeen resursseja on voitu siirtää esimerkiksi vastaanottokodista perhetyöhön. Seuraavana vuonna lasten ja lapsiperheiden palvelukustannukset olivat jo 1,0 miljoonaa euroa pienemmät ja viisi vuotta aloittamisen jälkeen vuotuiset kulut olivat pienentyneet 1,9 miljoonalla eurolla.