Terveydenedistäjiä palkittiin Yksi elämän juhlaseminaarissa Turussa

Terveydenedistäjiä palkittiin Yksi elämän juhlaseminaarissa Turussa

KIRJOITETTU 28.11.2017
Yksi elämä -terveystalkoot juhlisti tänään kuusivuotista taivaltaan Turun Logomossa järjestetyssä juhlaseminaarissa. Nimekkäiden puhujien kuulemisen lisäksi tapahtumassa palkittiin neljä tahoa, jotka ovat kukin edistäneet terveyttä omassa kategoriassaan erityisen ansiokkaasti.

Jo vuodesta 2012 käynnissä olleet Aivoliiton, Sydänliiton ja Diabetesliiton yhteiset Yksi elämä -terveystalkoot on vuosien aikana löytänyt rohkean kokeilun ja uudenlaisen otteen siivittämänä lukuisia tehokkaita terveyden edistämisen keinoja. Rajoja rikkovaa työtä terveyden eteen on tehty yhteisvoimin erilaisten toimijoiden kanssa, jotka ovat kaikki lähteneet mukaan talkoisiin terveemmän Suomen puolesta. Katso videokooste vuosien 2012–2017 saavutuksista.

Yhdessä terveystalkoisiin lähteneiden, eri puolilta asiaa katsovien toimijoiden työ on vaikuttanut satoihin tuhansiin ihmisiin, tuhansiin työyhteisöihin ja vaikuttajiin. Turun Logomossa järjestetyssä Kohti ääretöntä ja sen yli -juhlaseminaarissa iloittiin paitsi kuluneiden vuosien onnistumisista, myös katsottiin rohkeasti tulevaisuuteen innostavien puheenvuorojen kautta. Lavalle omasta näkökulmastaan kertomaan nousivat mm. Bruce Oreck, Mika Pantzar ja Anssi Tuulenmäki. Katso videoidut puheenvuorot (Youtube)

– Päivä oli valtavan hieno kokonaisuus ja kuvasti Yksi elämän raikasta otetta terveyden edistämiseen. Vuosien aikana olemme lanseeranneet uusia tapoja innostaa ammattilaisia, päättäjiä, työyhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä edistämään terveyttä, summaa Yksi elämän johtoryhmän puheenjohtaja, Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne JuvakkaKatso kuvat tapahtumasta.

Todistetusti vaikuttavaa, aidosti innostavaa

Arvioidakseen toimiensa vaikuttavuutta Yksi elämä käynnisti ulkopuolisen vaikuttavuusarvioinnin syksyllä 2017. Arvioinnin toteuttaa KTT Lauri Tuomi Profitmakers Oy:stä. Arviointi käynnistettiin kaikille kohderyhmille suunnatulla osallistavalla verkkoaivoriihellä. Vastaajia aivoriihessä oli 546. Perinteisen kyselyn sijaan vastaajat muokkasivat yhdessä kuvan vaikuttavuuden kokemuksesta.

Kaikki kohderyhmät tunnistivat Tuomen mukaan Yksi elämän vaikuttavuuden – kukin omalla tavallaan.

– Erityisesti kolmen järjestön ja asiakkaiden yhteistä palvelujen kehitystä kiiteltiin. Päättäjät arvostivat sitä, että puhuttiin myös resursseista ja saavutetuista hyödyistä. Sidosryhmät arvostivat viestinnän aktiivisuutta. Työpaikat ja paikallistoimijat korostivat käytännön työvälineiden ja informaation merkitystä. Yksilövastaajat korostivat oman hyvän elämän rakentamisen elementtien tärkeyttä, Lauri Tuomi summaa.

Arviointityö jatkuu kevättalvella 2018 mm. syventävien ryhmä- ja teemahaastatteluiden merkeissä. Arvioinnin tavoitteena on myös nostaa esille ohjelman jatkotyön kehityskohteita.

Palkintoja erityisistä onnistumisista

Terveystalkoiden suurimmat onnistumiset saavutettiin jokaisessa kohderyhmässä aktiivisten toimijoiden kautta, jotka ottivat Yksi elämän mission terveemmästä Suomesta omakseen. Näiden lukuisten tahojen joukosta juhlaseminaarissa haluttiin nostaa vielä esiin neljä organisaatiota, jotka ovat eri tavoin edistäneet Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteita. 

Päättäjät-kategoriassa palkittiin Tampereen kaupunki

Tampereen kaupunki tekee jatkuvasti arvokkaita terveyspäätöksiä monella eri toimialalla: mm. Sydänmerkki joukkoruokailuun, maksuttomat monipuoliset liikuntaryhmät lapsille ja nuorille, lähiliikuntapaikkojen kehittäminen, psykologin palkkaaminen diabetesvastaanotolle sekä digiohjelmassa diabeteshoidon laadun selvittäminen ovat kaikki tästä esimerkkejä.

Päättäjät-kategorian kunniamaininnat

  • Seinäjoen kaupunki
  • Terveysvaltuutetut (911 terveysvaltuutettua kaikkialla Suomessa)

Ammattilaiset-kategoriassa palkittiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote

Eksote on tehnyt pitkäjänteistä työtä pitkäaikaissairaiden ryhmätoiminnan kehittämisessä ja ryhmien monipuolisessa järjestämisessä.

Ammattilaiset-kategorian kunniamaininnat

  • Mehiläinen Oy (verenpainekampanja)
  • Espoon terveyskeskus (raskausdiabetes-hoitoketju)

Vertais- ja paikallistoimijat -kategoriassa palkittiin Vertais-chatin vetäjät

Vertais-chat on rohkeaa ja ennakkoluulotonta heittäytymistä uuteen maailmaan. Esimerkillisestä työstä palkittiin Aivo-chatin, Diabetes-chatin ja Sydän-chatin vetäjät. 

Vertais- ja paikallistoimijat -kategorian kunniamaininnat

  • Tunne pulssisi -agentti Raimo Peltoniemi
  • Kajaanin paikallisyhdistykset (AVH-, diabetes- ja sydänyhdistysten yhteistyö terveyden edistämisessä ja erityisesti Sydänmerkki-yhteistyö)

Työyhteisöt-kategoriassa palkittiin Tarja Utriainen / Nordea

Tuhannet nordealaiset ottivat osaa Unelmien työpäivään 5.10.2017.

Työyhteisöt-kategoriasta kunniamaininnat

  • Eduskunta (ensimmäinen työyhteisö Yksi elämä –terveystalkoissa)
  • Stadium (Innostavasta osallistumisesta Unelmien työpäivään)

– Talkoisiin on osallistunut huikea määrä erilaisia toimijoita. Erityisen hienoa on ollut se, että matkan varrella liittojen omien aktiivien lisäksi niin työpaikat, terveyden edistämisen ammattilaiset, urheiluseurat kuin päättäjätkin ovat tarttuneet haasteeseen ja lähteneet mukaan tekemään Suomesta terveempää, Juvakka iloitsee yhteistyön voimaa.

Katso kuvat tapahtumasta.