Tuore lähihoitaja Mimoza palkittiin päättäväisyydestä

Tuore lähihoitaja Mimoza palkittiin päättäväisyydestä

KIRJOITETTU 29.11.2019
Yksi elämä -terveystalkoot on jo useana vuonna palkinnut terveystiedon kirjoittaneita ylioppilaita ja valmistuvia lähihoitajia. Tänä syksynä palkittiin noin 70 ylioppilasta tai lähihoitajaa. Yksi palkituista on espoolainen lähihoitaja Mimoza Tashevci.

Kuva: Mimoza Tashevci (vas.) sai Yksi elämän lahjoittaman palkinnon ohjaajaltaan Mari Kähköseltä uudella työpaikallaan Tiistilänraitin päiväkodissa.

Yksi elämä-terveystalkoot on jo useana vuonna palkinnut terveystiedon kirjoittaneita ylioppilaita ja valmistuvia lähihoitajia. Yksi elämä haluaa palkita valmistuneita, joiden terveysosaamiseen kuuluu valmius ottaa vastuuta oman ja toisten terveyden edistämisestä. Terveystieto on viime vuosina ollut suosituin reaaliaine ylioppilaskirjoituksissa ja lähihoitajakoulutuksen yhtenä merkittävänä ammattiosaamisen mittarina on terveyden edistäminen.

Tänä syksynä palkittiin noin 70 ylioppilasta tai lähihoitajaa. Yksi palkituista on espoolainen lähihoitaja Mimoza Tashevci. Hän opiskeli ensin Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniassa hoiva-avustajaksi, jatkoi Amiedun ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa Helsingissä ja valmistui sieltä lähihoitajaksi lokakuussa 2019. Elämä hymyilee, sillä Mimoza työllistyi heti valmistumisensa jälkeen.

–Olen töissä Tiistilänraitin päiväkodissa Espoossa ja työskentelen täällä lähihoitajan nimikkeellä 3–5-vuotiaiden lasten kanssa. Olin täällä samassa paikassa myös työssäoppimisjaksolla. Pidän lasten kanssa työskentelystä ja samalla voin kehittää kielitaitoani, tyytyväinen Mimoza kertoo.

Neljän lapsen äiti Mimoza on kotoisin Kosovosta ja hän muutti Suomeen vuonna 1999 sodan jaloista. Mimoza kasvatti lapsia kotona vuosia, mutta heidän vartuttuaan hän alkoi pohtia opintojen aloittamista. Hän oli aloittanut jo kotimaassaan sairaanhoitajaopinnot ja oli jo tuolloin kiinnostunut työskentelystä lasten kanssa. Niinpä hän valitsi lähihoitajaopintojensa suuntautumisalaksi lapset ja nuoret. Pohdintaa opintojen aloittamisesta aiheutti kuitenkin opiskelu suomeksi – siitäkin huolimatta, että Mimoza puhuu hyvää suomea.

–Aluksi jännitti mennä todella paljon koulun penkille, mutta kun menin, niin kaikki sujui hyvin. Opiskelin koko tutkinnon suomen kielellä. Aloitin opinnot maahanmuuttajaluokalla, mutta kun valitsin suuntautumisalaksi lapset ja nuoret, niin olin ainoa ulkomaalaistaustainen. Saimme kuitenkin tukea tehtävien tekoon ja opettaja kannusti, että valmistuttuasi työskentelet kuitenkin suomea puhuvien kanssa, Mimoza kertoo.

Mimoza kiittääkin opinahjoaan saamastaan tuesta, erityisesti Mari Kähköstä, joka työskentelee Amiedussa kouluttajana kasvatuksen ja opetuksen parissa. Kähkönen on myös henkilö, joka halusi palkita juuri Mimozan.

–Mimoza tiesi jo ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien, minne hän suuntautuu. Tavoitteena oli päästä päiväkotiin töihin ja siten suorittaa Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala. Mimoza on rauhallinen, sensitiivinen ja tarkka tekemään havaintoja ja hän kunnioittaa kaikkia ihmisiä, Kähkönen kuvailee.

Kähkönen kiittää Mimozaa myös ennakkoluulottomuudesta ja päättäväisyydestä.

–Hän on tuonut ilmi, että toisella kielellä opinnot ovat perheelliselle todellinen ponnistus, mutta se ei ole hänen toimintaansa vaikuttanut – ainakaan huonosti! Mimoza on positiivinen ja näkee arjessakin hyvän –jalat maassa oleva aikuinen, joka uskaltaa kohdata eteensä tulevat haasteet, Kähkönen onnittelee.

Työssään Kähkönen kouluttaa ja ohjaa pääsääntöisesti ryhmiä, joissa opiskelee lähihoitajia sekä koulunkäynnin ohjaajia. Terveyden edistäminen lähihoitajakoulutuksessa näkyy Kähkösen mukaan monin tavoin.

–Lähihoitajakoulutuksen ensimmäisestä osiosta lähtien lähdetään liikkeelle terveyden edistämisestä. Pohditaan omia terveellisiä elintapoja, hyvinvointia ja kuinka voisi jollakin pienellä tavalla parantaa omaa hyvinvointia. Lisäksi opintojen edetessä tutustutaan eri-ikäisten ihmisten terveyden edistämiseen, jotta voitaisiin ohjata työssä terveellisin elintapoihin eri-ikäisten ihmisten kanssa toimiessa. Ravitsemus, liikunta, uni, sosiaaliset suhteet – mielenterveyden edistäminen, läheiset – ihminen on kokonaisuus ja näitä asioita opiskelijamme opiskelevat opintojensa aikana. Miten tuetaan, näytetään esimerkkiä, ohjataan, puhutaan kauniisti, Kähkönen toteaa lopuksi.