Työn huoltoa, osa 2

Työn huoltoa, osa 2

KIRJOITETTU 5.4.2019
Ensimmäisen työnohjauskäynnin jälkeen meni pitkään ennen kuin asiat alkoivat jäsentyä pään sisällä. Havaitsin useita oleellisia asioita, jotka olin unohtanut mainita työnohjaajalle työhistoriaani kerratessa. Olin esimerkiksi unohtanut kertoa niinkin tärkeän asian kuin sen, että olen unelmatyöpaikassani. Miten sen voi unohtaa?
Tällä pysäyttävällä pohdinnalla aloitin toisen ohjauskäynnin. Keskustelumme syveni arvoihin ja sain pohdittavaksi kysymyksen siitä, vastaako unelmatyöpaikkani edelleen omia arvojani? Tunnistan, että oma arvopohjani on vuosien varrella muuttunut ja se varmasti aiheuttaa pinnan alla väreilyä. Omien arvojen pohtiminen yhdessä työnohjaajan kanssa on ollut ravitsevaa ja keskustelu on jatkunut myös seuraavilla käynneillä. Jälkikäteen huomaan keskustelujen nostattaneen pintaan jo käsitellyiksi luulemiani asioita, jotka sittenkin haluavat vielä huomiota.  Onkin ollut oivallus havaita se, että joihinkin asioihin ei vain ole selkeää vastausta. Asioille pitää antaa aikaa ja hieman kärsimättömänä ihmisenä haluaisin joskus vastauksia nopeammin ja osin valmiiksi pureskeltuinakin. Tässä prosessissa ei kuitenkaan ole pikaraiteita, vaan matka on kuljettava omin jaloin määränpäähän asti. 
 
Olen pohtinut paljon sitä, että voiko oma, muuttunut arvopohja aiheuttaa niin paljon väreilyä, että se yhdistettynä organisaation muutosvuosiin, on saanut punaisen langan kiristymään umpisolmuun? Olen nimittäin kokenut tekeväni työtä, jolla on merkitys ja ajatellut aina, että jos yksikin ihminen saa työstäni helpotusta omaan arkeensa, niin tavoite on saavutettu. Tämä ajatus ei ole muuttunut vuosien kuluessa mihinkään, mutta ehkä nyt pintaan nousseet ajatukset kertovat organisaation sisäisten muutosten jälkimainingeista, joissa työn merkityksellisyys on hetkellisesti jäänyt pakollisten asioiden jalkoihin. Kaikkien on pitänyt vain tehdä töitä ja selviytyä laineiden keskellä ja vasta nyt, pahimman muutosmyrskyn laannuttua, on aikaa pysähtyä reflektoimaan tapahtunutta. Työhyvinvoinnin näkökulmasta pinnan alla väreilevät asiat tarvitsevat turvallisen ilmapiirin, jotta niistä voi keskustella ja jos turvallista tilaa ei ole, niin asiat alkavat huomaamatta kasautua ja purskahdella ulos omia aikojaan.  
 
Parasta tässä kaikessa reflektoinnissa ja prosessoinnissa on kuitenkin ollut se, että nyt neljän työnohjaus session jälkeen olen havainnut ahdistuksen vähentyneen ja ajoittain on ollut helpompi hengittää. Kertaalleen jopa havaitsin työn imua (puoli neljältä koulutuspäivänä!)  ja sen myötä pienen, pienen punaisen langanpään pilkottavan keskeltä umpisolmua. Vielä en rohkene vetää sitä pidemmäksi, mutta alan uskoa siihen, että jonain päivänä sekavasta vyyhdistä saa kerittyä taas kerän. Pohdin yksi ilta myös sitä, että ehkä siinä on jotain perää, kun sanotaan, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä. Tänä keväänä tulee nimittäin seitsemän vuotta täyteen edellisestä isosta elämänmuutoksesta, joka johti nykyiseen työhön. Sitä edeltävät seitsemän vuotta olivat ammattiin valmistumisen jälkeistä aikaa asiakastyössä. Tulevat seitsemän vuotta ovat vielä hämärän peitossa, mutta ilmassa on selkeästi havaittavissa uusia pyörteitä. Mielenkiinnolla jään odottamaan minne ne johdattaa. 
 
Nimimerkki "Asiantuntija solmussa"
 
Kirjoittaja tutustuu työnohjauksen maailmaan.