Yksi elämä -terveystalkoot palkitsee ylioppilaita ja lähihoitajia

Yksi elämä -terveystalkoot palkitsee ylioppilaita ja lähihoitajia

KIRJOITETTU 29.5.2018
Yksi elämä -terveystalkoot palkitsee terveystiedon keväällä 2018 kirjoittaneita ylioppilaita ja valmistuvia lähihoitajia. Palkinnot jaetaan jo viidentenä vuonna peräkkäin. Lahjojen saajat valitsee kussakin koulussa oppilaitoksen opettaja. Palkittuja on kaikkiaan 123 lukiosta ja ammattioppilaitoksesta eri puolelta Suomea.

Terveystieto on viime vuosina ollut suosituin reaaliaine ylioppilaskirjoituksissa ja lähihoitajakoulutuksen yhtenä merkittävänä ammattiosaamisen mittarina on terveyden edistäminen. Terveystieto edesauttaa oppiaineena terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista ja ajattelua. Opetuksessa terveyden edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä ja hoitoa tarkastellaan monipuolisesti yksilön, pienyhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta.

Valmistuneet palkitaan puisella design-pannunalusella tai Yksi elämä -päiväkirjalla, johon voi kirjata pieniä terveystekoja ja ajatuksia hyvinvoinnista.

"Haluamme palkita valmistuneita, joiden terveysosaamiseen kuuluu valmius ottaa vastuuta oman ja toisten terveyden edistämisestä. Yksi elämä -terveystalkoissa kannustamme kaikkia suomalaisia arjen pieniin, hyvinvointia edistäviin päätöksiin ja tekoihin. Toivomme, että pienet käytännölliset lahjat tuovat iloa saajilleen, toteaa Yksi elämä -terveystalkoiden projektikoordinaattori Tuula Mäkinen.

Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi. Aivoliiton, Diabetesliiton, Filhan, Hengitysliiton, Suomen Mielenterveysseuran, Sydänliiton ja Syöpäjärjestöjen yhteiset terveystalkoot edistävät ihmisen terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän. Duodecim on mukana asiantuntijatahona.

Yksi elämän kanssa yhteistyössä kevään ylioppilaiden ja lähihoitajien palkitsemisessa ovat mukana Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry LIITO ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer.

 

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Tuula Mäkinen

tuula.makinen(at)yksielama.fi