Yksi elämä -terveystalkoot palkitsi ylioppilaita ja lähihoitajia

KIRJOITETTU 31.5.2020

Yksi elämä -terveystalkoot palkitsi ylioppilaita ja lähihoitajia

Eri puolilla Suomea 165 valmistunutta lähihoitajaa ja lukion terveystiedon kirjoittanutta ylioppilasta on jälleen saanut Yksi elämä -terveystalkoiden kunniakirjan ja design-lahjan. Palkinnot jaetaan tällä kertaa jo seitsemäntenä vuonna peräkkäin.

Yksi elämä -terveystalkoot on yhdessä opettajien kanssa etsinyt iloisia yllättäjiä ja muiden kannustajia. Valmistuneet palkitaan suomalaisella designlahjalla, Alvar Aalto 100 vuotta -lahjaesinekilpailusta tutulla puisella pannunalusella, jonka on suunnitellut Jani Martikainen.

Terveystieto edesauttaa oppiaineena terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista ja ajattelua. Lähihoitajakoulutuksen yhtenä merkittävänä ammattiosaamisen mittarina on terveyden edistäminen.

–  Tavoitteenamme ei ole palkita huippuarvosanoin kirjoittaneita. Haluamme kannustaa oppilaita, jotka omalla toiminnallaan ovat olleet esimerkkinä ja edesauttaneet ympäristön hyvinvointia. Monet opettajat ovat kiitelleet sitä, että terveystiedon merkitystä näin nostetaan, Yksi elämä -terveystalkoiden projektikoordinaattori Tuula Mäkinen sanoo.

–  Yksi elämä muistaa nuorta kunniakirjalla sekä pienellä lahjalla. Lahjan, pienen kattausalustan, on tarkoitus toimia apuna päivittäisissä askareissa sekä muistuttaa pienistä terveyden ja hyvinvoinnin teoista ja valinnoista arjen keskellä, tunnuslauseella #Nautitaanpäivittäin, Mäkinen kertoo.

Kevään ylioppilaiden ja lähihoitajien palkitsemisessa ovat yhdessä Yksi elämän kanssa mukana Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry LIITO ja Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer.

Lue lisää: Palkittu ylioppilas: Terveystiedosta saa pienessä ryhmässä enemmän irti