Unelmien työpäivä kannusti jälleen hyviin tekoihin töissä

Suomen parasta työpäivää eli Unelmien työpäivää vietettiin jo kolmatta kertaa perjantaina 4. lokakuuta. Tänä vuonna työhyvinvoinnin pop-up -päivään osallistui noin 900 tapahtumaa ja 45 000 osallistujaa. Unelmien työpäivän tapahtuma- ja osallistujamäärät ovatkin kasvaneet tasaisesti vuosi vuodelta.


Mikä yksi elämä?

Kuva
Kutsumme sinut mukaan kasvavaan joukkoomme, joka tekee päivittäin jotain terveytensä ja hyvinvointinsa eteen. Tarjoamme työyhteisöllenne maksutonta ja monipuolista kumppanuutta työhyvinvoinnin edistämiseksi. Terveystalkoisiin osallistuminen on keino osoittaa, että työpaikalla tuetaan hyvinvointia ja terveellisiä valintoja!
Tutustu toimintaamme

#Yksielämä

 

Ajankohtaista

Raha puhutti jälleen Kuntamarkkinoilla

Yksi elämä -terveystalkoot oli mukana syyskuun puolivälissä järjestetyillä Kuntamarkkinoilla. Suomen Kuntaliiton järjestämään kunta-alan ammattilaisten kohtaamis- ja verkostoitumistapahtumaan...

Unelmien työpäivä kannusti jälleen hyviin tekoihin töissä

Suomen parasta työpäivää eli Unelmien työpäivää vietettiin jo kolmatta kertaa perjantaina 4. lokakuuta. Pop up -päivänä työyhteisöt järjestivät työhyvinvointia edistäviä pieniä tai suuria tekoja...

Unelmien työpäivänä 4.10. edistetään jälleen työhyvinvointia

Kolmatta kertaa järjestettävä Unelmien työpäivä on työhyvinvoinnin pop up -päivä, jolloin kuka tahansa voi järjestää työhyvinvointia edistävän pienen tai suuren teon omalla työpaikallaan.

Huomioiminen on tärkeä osa työhyvinvointia

Mia Mäntymaan pro gradu -työssä on merkittävä löydös työyhteisön sosiaalisten suhteiden osatekijöihin.
Kuva