Uusi vuosi vauhditti työelämän terveystalkoita

Yksi elämä -terveystalkoot on kiinnittynyt perus- ja mahdollisuusviestinnässään luonnikkaasti suomalaisten viikko- ja vuosirytmiin. Uusi vuosi on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta mahdollisuus – uuden alku. Ihmisillä on tapana tehdä uudenvuodenlupauksia.

Olemme tunnistaneet myös sen, että saamme suurempaa vaikuttavuutta, jos tavoittelemme yksittäisten ihmisten rinnalla myös työyhteisöjä, sillä näissä kahvipöytäkeskusteluissa on mukana aina useampia ihmisiä.

Ja mikä hienoa, yhdessä nämä ihmiset myös tukevat toisiaan työarjen pienissä parannuksissa!

Kolmantena tunnistimme sen, että kiitos ja ilahduttaminen ovat paikallaan, ja ne toimivat hyvinä sytykkeinä viedä viestiämme eteenpäin. Terveystekojahan me tavoittelemme ja sitä kautta muutosta ihmisten käyttäytymiseen.

Jouluna 2016 halusimme ilahduttaa ja kiittää satoja työelämän terveystalkoissa mukana olevia organisaatioita ja niiden kautta talkoissa mukana olevia ihmisiä. Joulutervehdys toteutettiin animoituna videona, jossa kerrottiin Yksi elämän joululahjasta: terveystalkoolaiset saivat maksuttomasti käyttöönsä HeiaHeia-palvelun vuodeksi 2017!

Ja koska havaitsimme, että konsepti toimi, kutsuimme uusia työyhteisöjä mukaan terveystalkoisiin. Houkuttimena olivat omien aineistojen lisäksi HeiaHeia-palvelun maksuton käyttö sekä VIP-aamiaiskutsu Work goes happy -tapahtumassa maaliskuussa, jossa Yksi elämällä oli oma tapahtumasali.

Vauhdittaaksemme terveystalkoita avasimme marraskuussa 2016 jälleen uuden verkkoaivoriihen. Se myös toteutti kohderyhmien kuunteluun perustuvaa strategiaamme. Tulokset lupasimme julkistaa Work goes happyssa 9.3. Halusimme kerätä tietoa, mistä ihmiset saavat voimia arkeensa ja mikä syö voimia arjessa.